tiistai 3. lokakuuta 2017

Syksyinen tervehdys

Viimeisessä päivityksessä oltiin käyty hakemassa Milan kanssa ultrasta vahvistusta, että pentuja oli tarkoitus syntyä heinäkuun puolen välin aikoihin. Toiveet alkoivat karista, kun pentuja ei vain alkanut kuulua. Päivillä 67vrk otin yhteyttä eläinlääkäriin ja minua kehotettiin viemään Mila röntgeniin. En ollut käyttänyt röntgenissä, kun maha kasvoi pikkuhiljaa ja maitoakin alkoi pikkuhiljaa valua. Mila vaikutti henkisestikin todella tiineltä. 

Olin ollut kuitenkin ihmeissäni, kun selkeitä potkuja ei vain tuntunut, mutta möllerrystä kyllä. 

Röntgenissä kuitenkin vahvistui pelkoni siitä, että Mila olikin loppujen lopuksi tyhjä. Pennut olivat imeytyneet jossain vaiheessa narttuun. 

Meille ei siis kesäpentuja saatu. :(


Hienoja uutisia vielä A-pentueesta! Kaikki pennut on nyt kuvattu ja polvitarkistettu. Tämän lisäksi kaikki pennut ovat löytäneet tiensä agilityn maailmaan ja treenaavat jokainen ryhmässä Jyväskylän Agility Teamissa, upeeta <3

Snowpepper's Attractive Hero 'Nilo'
Polvet 0/0
Kyynärät 0/0
Lonkat C/B
Selkä VA0 LTV0

Vielä olisi tänä syksynä ajatus Aarnella ja Nilolla mennä silmätarkastukseen. :)



TULOKSIA HEINÄKUUSTA ETEENPÄIN:

Kaya:
Näyttelyt
15.7.2017 Oulu KV ERI1 SA PN2 SERT vara-SERT -> CACIB
16.7.2017 Oulu KV ERI2 SA
22.7.2017 Saarijärvi ERK ERI1 SA PN4 vara-SERT
23.7.2017 Saarijärvi KR ERI1 SA PN4 SERT
9.9.2017 Muurame ryh EH3 
Rally-toko
29.7.2017 Lapua ALO 100p. RTK1 1./20
24.8.2017 Muurame AVO 85p. 
Toko
24.9.2017 Laukaa toko ALO2 148,5p.
Luonne
23.9.2017 MH-luonnekuvaus hyväksytty


Mila:
Rally-toko
29.7.2017 Lapua MES 0
24.8.2017 Muurame MES 0
Toko
24.9.2017 Laukaa VOI3 197p. 
Agility
Paljon hyl-tuloksia!


Nemo:
Näyttelyt
9.9.2017 Muurame ERI1 SA VSP-veteraani

Aarne:
Näyttelyt
22.7.2017 Saarijärvi ERK ERI3 
Luonne
23.9.2017 MH-luonnekuvaus hyväksytty


Ja vielä vähän syyskuvia meidän poppoosta 

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti